Julkaistu Jätä kommentti

kliininen ja immunologinen tutkimus neljällä lepromatoottista lepraa sairastavan äidin lapsella, joista kaksi sairastui lepraan lapsenkengissä

sata kolmeatoista naista ja 27 tervettä verrokkia tutkittiin koko raskauden ajan, synnytyksen yhteydessä, ja heidän vauvojaan seurattiin imetyksen aikana. Kolmellakymmenelläkahdeksalla lepromatoottista lepraa sairastaneella äidillä havaittiin olevan kiinteästi värjäytyviä basilleja ihotahroissa tai koepaloissa, minkä vuoksi heidän katsottiin mahdollisesti tarttuvan erittäin herkästi syntymättömiin lapsiinsa istukan kautta levinneen hematogeenisen veren välityksellä. Tähän ryhmään kuuluvien äitien kahdella lapsella todettiin spitaali kliinisin ja histologisin perustein. Kolmannella vauvalla saattoi hyvinkin olla spitaali, mutta asiaa ei pystytty todistamaan. Neljännellä vauvalla ei ollut spitaalia, ja vaikka sillä olikin silsa, sitä pidettiin siksi järkevänä torjuntana. Spitaaliset ihovauriot havaittiin ensimmäisen kerran erityisellä seurantaklinikalla, kun lapset olivat 9-17 kuukauden ikäisiä. Iga-ja IgM anti-M. leprae-vasta-aineiden osoittamista napanuoraseerumeista pidettiin osoituksena kohdunsisäisestä immunologisesta stimulaatiosta ja siten M. lepraen transmissiosta. Kahdella todettua lepraa sairastaneella lapsella seerumin IgA-ja erityisesti seerumin IgM anti-M. leprae-vasta-aineiden aktiivisuus lisääntyi varhain ja merkittävästi. Kolmannella lapsella, jonka epäiltiin sairastavan spitaalia, mutta jolla diagnoosia ei pystytty todistamaan, seerumin IgA-ja IgM-aktiivisuus lisääntyi samalla tavalla, mutta vähemmän selvästi. Neljännellä vauvalla ei ollut M. lepraen vastaista aktiivisuutta. Seerumin IgG anti-M. leprae – vasta-ainevasteen väheneminen voitiin osoittaa yhdellä lepraa sairastavista vauvoista lepran leesioiden paranemisen jälkeen, mutta ei toisella vauvalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.